Olen nyt toista päivää selvin päin. Olo on ihan hyvä. Tätä ennen tuli juotua enemmän tai vähemmän joka päivä helmikuun alusta asti. Tammikuun pyristelin selvinpäin. Yritin jo silloin ryhdistäytyä. Epäonnistuin surkeasti.

Olen henkisesti ja fyysisesti pohjalla. Sirpaleina. Olen lihava, huonokuntoinen juoppo. Suorapuheisuus kunniaan. Olen ollut samassa jamassa ennenkin. Viimeksi oli selvinpäin vuoden. Jokunen vuosi sitten. Silloin vannoin, että muutun ja luulinkin muuttuneeni. Silloin olin onnelinen. Olin terve, kuntoni oli hyvä ja painokin putosi 35kg. Miten helvetissä kykenin romahtamaan takaisin pohjalle, vieläpä yhtä syvälle?

Uskon vakaasti, että tämä on viimeinen mahdollisuuteni nousta ylös. Kasata sirpaleet ja aloittaa alusta. Ehkä tällä kertaa opin myös jotain. Luulen, että en kestä enää epäonnistumista. Epäonnistumisen seurauksena lienee se viimeinen alamäki. Se alamäki joka päättyy sitten joskus lopullisesti. Ei se heti varmaan tappaisi, olenhan vasta kolmekymppinen.

Haluaisin elää onnellisena. Ihan niin kuin viimeisen raittiusvuoden aikana. Silloin todella tunsin eläväni, olin täynnä virtaa ja minun oli helppo hengittää. Toisin on nyt. Toivottavasti tämä päiväkirja auttaa siinä mielessä, että voin kirjata päivän tuntemukset ylös ja käsitellä ongelmiani sitä kautta. Kiirastuli kytee vasta pienellä liekillä. Toivottavasti se leimahtaa hapekkaaseen liekkiin. Nimittäin sammuessaan on edessä lopullinen kadotus.

Muutos tai Kuolema