Eilen asiat oli ihan hyvin, iltaan saakka. En tiedä mikä minuun iski, mutta sain jonkinlaisen ahdistuskohtauksen. Ongelma ei ollut siinä, että minun olisi tehnyt mieli juoda alkoholia tai mitään muutakaan. Olin totaalisen uupunut sekä henkisesti että fyysisesti. Kotona oli hirveä sotku ja muutenkin rauhatonta. Koti on minulle kaikkein tärkein paikka. Jos en saa kotona olla rauhassa, tulen hulluksi.

Epätoivo ja lamaannus iskivät täydellä voimalla. Tuntui, että kaikki ongelmat eskaloituivat samaan aikaan ja ahdistus vyöryi yli lamaannuttavalla voimalla. Se tuli ihan tyhjästä ja oli oikeastaan aika pelottavaa. Vaimo oli tietenkin ihan ymmällään ja syytä en saanut hänelle oikein kerrottua. Mutisin jotain epämääräistä ja käänsin kylkeä.

Todellisuudessa itkin tyynyyni kuin pikkulapsi. Aamulla heräsin päänsärkyyn. Todellinen alfauros.

Hiphei! Viikonloppu selvinpäin takana. Unta riitti kymmenkunta tuntia yössä. Uskomatonta. Tällaisen alun jälkeen motivaatio on huipussaan.

Ruokailut meni nyt miten meni, mutta ei haittaa. Tuli syötyä todella iso satsi makaronilaatikkoa, yksi hampurilainen ja jotain muuta hiukan terveellisempää. Pääasia on, että käsi pysyy pois kaljatölkistä. Ruokaa ehtii säätämään tässä kevään ja kesän mittaan monta kertaa.

Hakkailin tänään vähän halkoja työpäivän päätteeksi ja olo on nyt ihan hyvä. Täytyy kuitenkin varoa sitä petollista hyvä olon tunnetta, että kaikki onkin ihan OK. Kyllä se viina tällä kertaa pysyy hanskassa. Näinhän se ei ole. Tiedän, että tulee se viikoloppu tai juhlapäivä jolloin taas tekee viina mieli niin että ei tiedä miten päin olisi. Se on hyvä tiedostaa, niin sitten kun se tulee siihen on aseet toivottavasti valmiina.

Nöyrästi eteenpäin, päivä kerrallaan.

Viime yön nukuin hyvin. Ei ollenkaan paha tilanne siis. Olin varautunut paljon pidempään unettomuusjaksoon. Täytyy vain toivoa, että univaikeudet todella olivat tässä.

Tänään on perjantai ja valehtelisin jos väittäisin, ettei tee mieli kaljaa. Viime kerralle meni muistaakseni puoli vuotta ennenkuin kaljattomuus muuttui rutiiniksi.

Erikoista myttyyn menneessä projektissa oli se, että raittiin vuoden jälkeen mieleni ei tehnyt kaljaa enää ollenkaan. Olin vain päättänyt, että olen vuoden juomatta. No, vuosi oli kulunut ja reilusti ylikin, joten minulla "oli lupa" juoda. Minähän join, ja se lähti hanskasta. Ei tietenkään heti, mutta muutaman kuukauden päästä join taas selkeästi liikaa. Alussa juominen pysyi kurissa ja rajoittui vain viikonloppuihin. Kuten nyt tiedämme, homma karkasi kuitenkin käsistä.

Tällä hetkellä keskityn vain tulevaan viikonloppuun. Syön hyvin ja nautin. Aamut ilman kaljapöhnää ovat parhaita. Voin juoda kahvit rauhassa ja puuhailla pihalla. Tai jotain, ihan mitä vaan, mutta ei alkoholia. Syödäkin aion, sen luvan olen antanut itselleni. Kunhan projekti rutinoituu, niin sitten voin hienosäätää ruokavaliota paremmaksi. Nyt sammutetaan vain tätä tulipaloa. Peruskorjaus alkaa vasta, kun rauniot on raivattu.

Tiesin, että se tulee. Nimittäin unettomuus. Olen kärsinyt siitä aina, kun olen pitänyt taukoa juopottelusta. Se ei kestä yleensä viikkoa tai kahta kauempaa, mutta se on aina sellainen ensimmäinen koetinkivi. Ylipäätään yksi suurimmista (teko)syistä alkoholinkäyttööni on ollut stressi ja univaikeudet. Se on oikeastaan sellainen kierre. Kun kerran alkaa lievittämään stressiä alkoholilla, niin siitä on vaikea päästä irti, koska unettomuus tulee entistä rajumpana takaisin kun ei juo. Onneksi tiedän, että kun taistelen muutaman viikon, niin nukun kuin lapsi. Kaljapäissä kyllä nukkuu, mutta uni ei ole täydellistä eikä sillä tavalla palauttavaa kuin normaalisti.

En uskaltanut vielä vaa'alle. Luulen, että painan hiukan yli 120kg. Normaalipaino olisi jossain 85-90kg tienoilla. Olen liki 190cm pitkä. Alkoholinkäyttö on kahdella tavalla paha asia painonhallinnan kannalta. Alkoholissa on kaloreita ja kalja aiheuttaa ainakin minulle mielettömän rasvaisen ja suolaisen himon. Olenkin lihonut taas kuin porsas. Varmaankin 30kg alle vuodessa. Säälittävää. Yritän uskaltaa vaa'alle viikonloppuna ja katsotaan mitä alkaa tapahtua.

Olen tällä hetkellä aika rajusti masentunut. Olen epäonnistunut niin monta kertaa surkeasti, että niiden luettelemiseenkin kuluisi riisin verran paperia. Olen aina lähtenyt uuteen muutokseen kunnianhimoisesti ja puskenut määrätietoisesti eteenpäin julmetulla motivaatiolla. Olen tavallaan jyrännyt sen paskan olon pois ja keskittänyt kaiken tarmoni ja aikani vain siihen päämäärään, että en juo kaljaa, liikun ja paino putoaa. Sitä jaksaa toki aikansa, mutta uskon että ongelmat ovat muualla. Minun täytyy kyetä ns. normaaliin elämään. Ei voi olla niin, että pysyn selvinpäin ja raiteilla vain silloin, kun höyryän täysillä eteenpäin. Minun täytyy selvitä normaaleissa olosuhteissä. Ei niin, että elämäni on kuin kilpajuoksua. Olenkin ajatellut, että lähden liikkeelle hyvin pienin askelin. Keskityn vain yhteen päivään kerrallaan. En ajattele aikaa vuoden päästä, aikaa jolloin taas "saa juoda". Ei se toimi niin. Minun pitää hyväksyä ajatus, että alkoholi ei sovi minulle. siitä on päästävä kokonaan eroon. Pienin askelin kohti perusongelman ratkaisua. Se on jo yksin niin iso asia, että sen rinnalla ei mikään muu projekti kestä. En voi treenata samaan aikaan maratoniin tai johonkin muuhun yhtä utopistiseen päämäärään. Ensin perusongelma jollain tavalla kuntoon ja sitten voin askel askeleelta kokeilla rajojani jossain muussa asiassa. Toki aion keskittyä myös ruokavalioon ja harrastaa mukavaa arkiliikuntaa. Ongelma ei ole siinä, ettenkö pitäisi liikunnasta. Aloitan pihahommilla ja halkojen hakkaamisella. Menen metsään kävelemään ja olen yksin itseni kanssa.

Kuntoni on yhä ihan OK, tai sanontaanko, että ehkä parempi kuin mitä se voisi tässä tilanteessa olla. Vaikka ylipainoa onkin niin joka vuosi olen onneksi kyennyt muutamiin sellaisiinkin jaksoihin jolloin olen liikkunut. Alkoholinkäyttöni on myös ollut rapajuoppoihin verrattuna sellaista, että olen kyennyt hoitamaan työni ja jopa harrastamaan jotakin. Tosin yhä kiihtyvällä tahdilla vähemmän ja vähemmän. Laskin tuossa, että olen juonut viimeaikoina viikkotasolla 30-45 annosta alkoholia. Eli aivan helvetisti. Käyttö on ollut jokapäiväistä ja kerta-annokset ovat yleensä jäänet alle kymmeneen, ainakin viikolla. Määrät olivat sellaisia, että ne turruttavat ainakin minut totaalisesti, vaikka mitään räkä poskella kännejä en harrastanutkaan, eikä esim muistin menetyksiä tullut. Määrät ovat kuitenkin niin rajuja, että ne tekevät ns. normaalin elämän jotakuinkin mahdottomaksi. Töissä nyt saa käytyä, mutta siinäpä se oikeastaan onkin.

Tiedän, että ensimmäinen kuukausi, ehkä kaksi ovat ne kaikkein pahimmat. Yritän selvitä niistä ensin, päivä kerrallaan. Toivottavasi matala mieli kohoaa pikkuhiljaa korkeammalle. Nyt on kolmas päivä selvinpäin, vielä tämä on helppoa.

Olen nyt toista päivää selvin päin. Olo on ihan hyvä. Tätä ennen tuli juotua enemmän tai vähemmän joka päivä helmikuun alusta asti. Tammikuun pyristelin selvinpäin. Yritin jo silloin ryhdistäytyä. Epäonnistuin surkeasti.

Olen henkisesti ja fyysisesti pohjalla. Sirpaleina. Olen lihava, huonokuntoinen juoppo. Suorapuheisuus kunniaan. Olen ollut samassa jamassa ennenkin. Viimeksi oli selvinpäin vuoden. Jokunen vuosi sitten. Silloin vannoin, että muutun ja luulinkin muuttuneeni. Silloin olin onnelinen. Olin terve, kuntoni oli hyvä ja painokin putosi 35kg. Miten helvetissä kykenin romahtamaan takaisin pohjalle, vieläpä yhtä syvälle?

Uskon vakaasti, että tämä on viimeinen mahdollisuuteni nousta ylös. Kasata sirpaleet ja aloittaa alusta. Ehkä tällä kertaa opin myös jotain. Luulen, että en kestä enää epäonnistumista. Epäonnistumisen seurauksena lienee se viimeinen alamäki. Se alamäki joka päättyy sitten joskus lopullisesti. Ei se heti varmaan tappaisi, olenhan vasta kolmekymppinen.

Haluaisin elää onnellisena. Ihan niin kuin viimeisen raittiusvuoden aikana. Silloin todella tunsin eläväni, olin täynnä virtaa ja minun oli helppo hengittää. Toisin on nyt. Toivottavasti tämä päiväkirja auttaa siinä mielessä, että voin kirjata päivän tuntemukset ylös ja käsitellä ongelmiani sitä kautta. Kiirastuli kytee vasta pienellä liekillä. Toivottavasti se leimahtaa hapekkaaseen liekkiin. Nimittäin sammuessaan on edessä lopullinen kadotus.

Muutos tai Kuolema