Tiesin, että se tulee. Nimittäin unettomuus. Olen kärsinyt siitä aina, kun olen pitänyt taukoa juopottelusta. Se ei kestä yleensä viikkoa tai kahta kauempaa, mutta se on aina sellainen ensimmäinen koetinkivi. Ylipäätään yksi suurimmista (teko)syistä alkoholinkäyttööni on ollut stressi ja univaikeudet. Se on oikeastaan sellainen kierre. Kun kerran alkaa lievittämään stressiä alkoholilla, niin siitä on vaikea päästä irti, koska unettomuus tulee entistä rajumpana takaisin kun ei juo. Onneksi tiedän, että kun taistelen muutaman viikon, niin nukun kuin lapsi. Kaljapäissä kyllä nukkuu, mutta uni ei ole täydellistä eikä sillä tavalla palauttavaa kuin normaalisti.

En uskaltanut vielä vaa'alle. Luulen, että painan hiukan yli 120kg. Normaalipaino olisi jossain 85-90kg tienoilla. Olen liki 190cm pitkä. Alkoholinkäyttö on kahdella tavalla paha asia painonhallinnan kannalta. Alkoholissa on kaloreita ja kalja aiheuttaa ainakin minulle mielettömän rasvaisen ja suolaisen himon. Olenkin lihonut taas kuin porsas. Varmaankin 30kg alle vuodessa. Säälittävää. Yritän uskaltaa vaa'alle viikonloppuna ja katsotaan mitä alkaa tapahtua.

Olen tällä hetkellä aika rajusti masentunut. Olen epäonnistunut niin monta kertaa surkeasti, että niiden luettelemiseenkin kuluisi riisin verran paperia. Olen aina lähtenyt uuteen muutokseen kunnianhimoisesti ja puskenut määrätietoisesti eteenpäin julmetulla motivaatiolla. Olen tavallaan jyrännyt sen paskan olon pois ja keskittänyt kaiken tarmoni ja aikani vain siihen päämäärään, että en juo kaljaa, liikun ja paino putoaa. Sitä jaksaa toki aikansa, mutta uskon että ongelmat ovat muualla. Minun täytyy kyetä ns. normaaliin elämään. Ei voi olla niin, että pysyn selvinpäin ja raiteilla vain silloin, kun höyryän täysillä eteenpäin. Minun täytyy selvitä normaaleissa olosuhteissä. Ei niin, että elämäni on kuin kilpajuoksua. Olenkin ajatellut, että lähden liikkeelle hyvin pienin askelin. Keskityn vain yhteen päivään kerrallaan. En ajattele aikaa vuoden päästä, aikaa jolloin taas "saa juoda". Ei se toimi niin. Minun pitää hyväksyä ajatus, että alkoholi ei sovi minulle. siitä on päästävä kokonaan eroon. Pienin askelin kohti perusongelman ratkaisua. Se on jo yksin niin iso asia, että sen rinnalla ei mikään muu projekti kestä. En voi treenata samaan aikaan maratoniin tai johonkin muuhun yhtä utopistiseen päämäärään. Ensin perusongelma jollain tavalla kuntoon ja sitten voin askel askeleelta kokeilla rajojani jossain muussa asiassa. Toki aion keskittyä myös ruokavalioon ja harrastaa mukavaa arkiliikuntaa. Ongelma ei ole siinä, ettenkö pitäisi liikunnasta. Aloitan pihahommilla ja halkojen hakkaamisella. Menen metsään kävelemään ja olen yksin itseni kanssa.

Kuntoni on yhä ihan OK, tai sanontaanko, että ehkä parempi kuin mitä se voisi tässä tilanteessa olla. Vaikka ylipainoa onkin niin joka vuosi olen onneksi kyennyt muutamiin sellaisiinkin jaksoihin jolloin olen liikkunut. Alkoholinkäyttöni on myös ollut rapajuoppoihin verrattuna sellaista, että olen kyennyt hoitamaan työni ja jopa harrastamaan jotakin. Tosin yhä kiihtyvällä tahdilla vähemmän ja vähemmän. Laskin tuossa, että olen juonut viimeaikoina viikkotasolla 30-45 annosta alkoholia. Eli aivan helvetisti. Käyttö on ollut jokapäiväistä ja kerta-annokset ovat yleensä jäänet alle kymmeneen, ainakin viikolla. Määrät olivat sellaisia, että ne turruttavat ainakin minut totaalisesti, vaikka mitään räkä poskella kännejä en harrastanutkaan, eikä esim muistin menetyksiä tullut. Määrät ovat kuitenkin niin rajuja, että ne tekevät ns. normaalin elämän jotakuinkin mahdottomaksi. Töissä nyt saa käytyä, mutta siinäpä se oikeastaan onkin.

Tiedän, että ensimmäinen kuukausi, ehkä kaksi ovat ne kaikkein pahimmat. Yritän selvitä niistä ensin, päivä kerrallaan. Toivottavasi matala mieli kohoaa pikkuhiljaa korkeammalle. Nyt on kolmas päivä selvinpäin, vielä tämä on helppoa.